maanantai 27. huhtikuuta 2009

Hayden

Ajattelin tässä esitellä toisen muoti-ikoneistani eli Hayden Panettieren. Tämä nuori nainen pukeutuu minusta ihailtavan hyvin, oli sitten kyse juhlasta tai arjesta. Myös neitokaisen vaaleat pitkät hiukset ovat aivan ihanat.
Tässäpä siis pari kuva neitokaisen asuista:


Haydenin musta mekko on aivan hurmaava, vaikka hieman läpikuultava kangas ei ole aivan paras valinta. Yksinkertainen, mutta huoliteltu ilme suurine korvakoruineen ja valkoisine laukkuineen on todella sopiva nuorelle tähdelle.Mustat saappaat ovat myös oikea valinta naiselle.
Juhlavampi sininen mekko siroilla kengillä on myös nappiin mennyt valinta. Pieni laukku sopii kenkiin ja ruskettunut ilme sopii juhliin täydellisesti. Saisimpa tietää Haydenin kampaajan! Hiukset näyttävät suorinakin näteiltä, vaikkakin onvathan naisen kasvotkin kauniit!
Näiltä osin siis näkemiin
Vanilla

torstai 23. huhtikuuta 2009

Dior <3

Ajattelin kertoa tässä nyt aluksi, että... Gina tricot on avattu Sampokeskukseen tänään! Oikeasti kuolaan jo useampia kuin yksiä paitoja ja hameita. Olen todella innostunut ja lupasin itselleni, että saan ostaa jotain seuraavan kuun opintotuella. Nyt on hieman tiukkaa ostaa mitään kun olen tälläinen köyhä opiskelija. Mm. mallistosta löytyy pitsinen valkoinen hame joka on niin ostoslistallani!

Haluaisin myös esitellä uuden hienon Diorin huulikiillon, jonka sain eräältä ihailijaltani. Poika oli käynyt ulkomailla ja toi tuliaiseksi Diorin huulikiillon! Lahja oli ihana, mutta jouduin selittämään pojalle, etten ole ihastunut tähän. Hän masentui kyllä hieman, mutta eiköhän hän siitä toivu, toivotaan.

Vielä viimeiseksi kuva samallaisesta huulikiillosta. Kuvan kiilto ei ole minun, mutta aivan samallainen.




tiistai 21. huhtikuuta 2009

Soolo

Tänään meillä oli lähes koko päivä itsenäistä produktiota, jota harjoittelemme jaetuilla tunneilla. Ruokailun jäkeen minulla siis oli kolme tuntia aikaa ennen kuin palaisin harjoittelemaan sooloani. Ajan käytin nukkumiseen, sillä olen hieman väsynyt elisestä kun luokseni tuli eräs poikapuolisista ystävistäni. Katsoimme hänen kanssaan mm. Kill Bill- elokuvat, mutta koko homma venähti puoli yhteentoista ja herään aina klo 06.25. Periaatteessa minun täytyy tehdä tänä keväänä kaksi sooloa. Toinen kouluun ja toinen sirkukseen.
Sirkukseen teen esityksen tanssitrapetsille, jossa käytän hyväkseni koulussa tanssimistani.
Koulun sooloon sain ajatukseen linnuista. Siinä tulen tekemään varmaan kansantanssia ja nykäriä sekoitettuna. Viikkotehtävänä sain tehtäväksi löytää vaihtoehtoiset musiikit soolooni, mutta en oikein löydä sellaista kappaletta, johon voisi tanssia kansantanssia ja nykytanssia, täytyypä katsoa.
Siirrytäämpä aiheesta toiseen. Olen tässä jo vähän aikaa yrittänyt korjailla ryhtiäni, sillä sain baletin opettajaltani nuhteita huonosta ryhdistä. Tämän siitä saa kun on trapetsilla päivät pitkät, eikä koskaan venyttele ylävartaloaan.
Kuulin myös paritanssien opettajaltaltani, että kesällä järjestetään hyvä tanssikurssi, mutta se maksaa 300 e, joka on hieman liikaa budjetilleni. Ehkäpä voitan lotossa kevään aikana...
Lottovoittoa odotellessa

~Vanilla

torstai 16. huhtikuuta 2009

OMG, OMG...

Tiedättekö mitä? Gina Tricot tulee Rovaniemelle! Olen jo pitkään unelmoinut tästä ja nyt lopulta se tapahtuu. Rovaniemellä on jo vaatekauppoja, mutta juuri Gina Tricotin tulo saa jo shoppailuvaistoni heräämään. Ainahan uuden vaatekaupan avaaminen on tälläiselle shoppailuhullulle tanssijalle unelmien täyttymys. Enää tarvitsee odottaa vain että se avataan... Kuinkahan jaksan säästää siihen asti rahaa?

Kävin muuten eilen lenkillä ennenkuin lähdin harrastukseen. Olin erittäin ylpeä itsestäni, tästä voisi alkaa se kuntoilukausi, josta pääopettajamme puhui ennen joulua. Ainoa mutta tässä on vain se, että kun tänä aamuna heräsin, taivaalta satoi sakeana lunta, enkä pidä juoksemisesta lumisella säällä. Kumpa vain tuo iljettävä lumi sulaisi pois ja tilalle tulisivat ihanat lämpimät kesäpäivät.

~Vanilla

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Kulmia siellä, kulmia täällä...

Hei rakkaat lukijat. Olen ihan syyttä jättänyt teidät heitteille, enkä ole kirjoitellut vähään aikaan. Korjataampa asia ja paneudutaan meikkaamiseen iloiseen maailmaan. Värjäsin kulmäni tänään ja haluan antaa teille pari vinkkiä kuinka kulmista saa siistit ja kauniit.

Ensiksi nypi kulmat. Kulmat kannattaa nyppiä niin, että ne ohentuvat loppupäätä kohti ja niin, että alkupää on loppupäätä hivenen alapuolella. Kulmien pituus on sopiva kun loppupää on viistosti samassa linjassa nenän ja silmäkulman kanssa. Tässä voit käyttää apuna meikkikynään asettamalla sen menemään viistosti nenän ja silmäkulman vierestä. Alkupää on hyvä aloittaa ihan silmän sisänurkan päältä. Kulmat voi muotoilla nyppimällä kulman alapuolelta karvoja, mutta jättää yläpuoleinen luonnollinen kaari rauhaan, vaikka yläpuoleltakin voi hajanaiset karvat nyppiä pois.

Sitten kulmakynällä voit parantaa lopputuloksen siisteyttä. Tässä täytyy olla tarkkana värin kanssa. Hyvä mittari värin tummuuteen ovat hiukset. Kynällä kannattaa piirtää pehmeästi viivoja, etteivät kulmat näytä piirretyiltä.
Jos ei halua tai tarvitse käyttää kulmakynää, voi käyttää sen sijasta luomiväriä. Tässäkin on pari sudenkuoppaa, joita on syytä varoa. Luomivärin levityksen kannattaa aloittaa keskeltä kulmaa, ettei koko väri pakkaudu alkuun. On syytä myös pitää huoli siitä, ettei käytä kovin kimalteista luomiväriä.

Vielä jos haluaa, voi kulmat harjata kulmaharjalla ja tadaa! Sinulla on siistit ja kauniit kumakarvat!

Näiden neuvojen siivittämänä sanon teille näkemiin!

~Vanilla