Kuorrutusta raapimalla

Valehtelisin teille, jos väittäisin, ettei minulla ole mitään ongelmia syömisen kanssa. Pakkohan se on olla kun tanssii ja tuijottaa itseään peilistä joka ikinen päivä. Kai se on tämän alan yksi huonoista puolista, ongelmat ruuan kanssa siis. Milloin ja missä menee raja siitä kuinka vähän voi syödä niin, että jaksaa silti täysillä tanssia? Niin, ettei se haittaa tanssimiseen paneutumista ja ettei se haittaa lopulta kehonhallintaa? Suurin ongelmani varmaankin on se, että yritän vähentää syömäni ruuan määrää. Oksentaminen ei todellakaan huokuta. En ihaile anorektikkoja, enkä toivo kenellekään mitään sen kaltaista vakavaa sairautta. Haluan vain näyttää hyvältä lavalla ja pelin edessä, jonka luona seison vääntäen pliéitä. Kauneus on minulle tärkeää, se saa minut tuntemaan itseni naiseksi ja varsinkin tanssijaksi, mutta kuinka pitkälle olen valmis menemään? Varmaankin tämä on vain tervettä laihdutusintoa, jonkalaista jokainen nainen elämänsä aikana kohtaa.

Ostin tällä viikolla aivan ihanat harmaat urheiluhousut, ja siihen sopivan boleron sekä upean harmaan farkkuhameen Onlystä. Neljänkymmenen euron lahjakortti, joka oli lahja eräältä poikapuoliselta ystävältäni, katosi hetkessä. Rakastan shoppaamista! Se on niin aivoja rauhoittavaa puuhaa. Vaatteiden katselua ja kokeilua... Se vain on niin mukavaa kuluttaa aikaa ostelemalla vaatteita.

Vanilla

Mitä jos...

Tulin tässä jokinaika sitten miettineeksi sirkusta ja tämän lajin vaarallisuutta. Tutustuin erääseen ihmiseen, joka oli vammautunut katkaistuaan niskansa trampoliinilta hypätessään. Se sai minut hetkelliseen järkytyksen valtaan, mitä jos minäkin kerran trampoliinilta hypätessäni huomaisin, että temppu on väärä ja yrittäisin muuttaa sitä eriksi tempuksi vasta hypättyäni, tai jos kesken suorituksen tulisi blackout? Tippuisin päälleni ja tuntisin metallisen jymähdyksen ja huomasin seuraavassa hetkessä maatessani patjalla, ettei mikään ruumiinosani tottelisi käskyjäni? Se keho, jonka olen vienyt äärirajoilleen ja pakottanut tekemään kaikkea mahdottomaksi luulemaani ja onnistunut saamaan sen kontrolliini, ei enää tottelisikaan orjallisesti oikkujani? Ja kaiken lisäksi olisin jäänyt henkiin? En kestä edes ajatusta niin kauheasta kohtalosta. Se veisin elämältäni pohjan. Se repisi sieluni kappaleiksi ja jos vielä kaiken kukkuraksi joutuisin pyörätuoliin? Ajatelin kun aloitin sirkuksen, etten välitä, jos tipun trapetsilta ja kuolen, mutta jos en kuolisikaan, vaan joutuisin elämään rampautuneen kehon kanssa? En pystyisi siihen. Vatsassani möyrii jo pelkästä ajatuksesta. Olen liian heikko menettääkseni kaiken sen, jonka vuoksi olen tehnyt töitä monet vuodet.

Kaikesta huolimatta en, ihme kyllä, pysty pelkäämään trapetsille nousemista tai akrobatian harjoittelemista. Ehkä siitä on tullut minulle rutiinia ja jo kehoni lihakset tietävät mitä tehdä ja kehoni rauhoittuu. Sirkuksesta tosiaan on tullut pakopaikka minulle, jos tapahtuu jotain kauheaa. Monet ystäväni vaipuvat masennukseen sängyn pohjalle, mutta minä tunnen oloni parantiuvan jo siitä kun haistan tutun harjoitussalin tuoksun. Vielä kun saan tehdä niitä tuttuja ja ''turvallisia'' liikkeitä, rauhoitun ja haluan vain yhä lisää. Ehkäpä olen kummallinen tai sitten vain rakastan sirkusta liikaa.

Teitä muistellen, Vanilla

Ajatuksia minun maailmastani...

Olen jo vähän aikaa miettinyt mm. tanssia ja kauneutta. Tanssijan tehtävänä on tuottaa yleisöä miellyttävä esitys, eikä siihen auta, vaikka kuinka haluaisi tehdä oman päänsä mukaan. Alun alkaenhan tämä työ kehittyi yleisölle. Ilman yleisö emme voisi tehdä töitä. Periaatteessa olemme kuin yleisön orjia, jotka yrittävät saada yleisön hyväksynnän ja näin lisää katsojia ja töitä. Tietenkin meidän on otettava huomioon monia tärkeitä seikkoja kun me alamme tähän. Mm. kohderyhmä täytyy valita tarkkaan, sillä eri ikäiset ihmiset näkevät erilaisia asioita tanssissa. Tanssi on hetki, ja juuri se hetki määrittelee katsojalle onko hän tyytyväinen vaiko ei ole. Myös rooli, johon sinut pannaan, on tärkeä. Tässäkin asiassa on oltava ammattimainen. Jos sattuu niin, että on valittavana kauniin neidon osa ja vanhan, ruman miehen osa ja sinä saat sen sinusta huonomman vaihtoehdon, niin minusta on erittäin epäammattimaista alkaa valittamaan siitä. Jos sinut on valittu esim teatteriin ja sinä alat valittamaan saamastasi osasta vaikka ohjaajalle, uskon, ettet saa yhtä paljon töitä kuin se, joka ei valita vanhan ja ruman miehen roolista. Kuiteski me olemme aina yleisön piiskattavana ja me tuomme itsemme teidän eteenne miellyttääksemme teitä, sillä olemme ja tulemme aina olemaan tanssijoita.

Vanilla <3

Esityksiä...

Sain ryhmäni kanssa jonkin aikaa sitten esitykset päätökseen. Tanssiteos oli tehty lapsille ja esitimmekin sitä päiväkodeissa. Päiväkodeissa ei ole muuta huonoa, kuin se, että tila vaihtelee urheilusalista normaalin kokoiseen tilaan ja teosta täytyy soveltaa aina vähäsen käytettäviin tiloihin. Puvut ja maskeeraus olivat kunnossa ja kaikki sujui lähes niin kuin pitikin. Esityksissä, varsinkin jos vaihtaa esityspaikkaa jokaiseen esitykseen, on mahdollista tapahtua mitä tahansa. Lisäksi tietenkin tulevat pienet virheet liikkeissä, joita pitää pyrkiä poistamaan aktiivisesti. Lisäksi ovat mm. esiintyminen ja kontakti yleisöön. Esiintyjän on muistettava lukuisia pieniä palasia, jotka täytyy koota yhteen isoksi mosaiikiksi. Huh, että on stressaavaa. Onneksi on vihdoin loma.

<3 :lla Vanilla