Tanssija ei syö, sanotaan. Kuitenkin lähden viettämään iltaa ystäväni luokse köyhälle ritarille. On todella ihanaa kun hyvä ystävä pyytää kahville ja saa puhua ja juoruilla asioista toisen kanssa. Iltaa viettämään lähden uusien korvisten ja mustan poolopaidan kanssa. Jalassa minulla ovat uskolliset valkoiset farkkuni, jotka ovat kulkeneet mukanani jo aika pitkään. Muiksi koruikseni valitsin hopeisen ristin, jossa on lasikiviä ja helmiä. Tämän upean löydön tein kaksikesää sitten unkarissa eräästä koruliikkeestä Balatonin (kirjoitetaankohan se noin) rannalta. Ystäväni on samalla luokallla kanssani ja voimme myös puhua tanssikengistä ja tulevan esityksen meikeistä, jotka ovat mielipuheenaiheitani.
Vanilla
tiistai 24. helmikuuta 2009
maanantai 23. helmikuuta 2009
Ihana iltapäivä
Kävin tänään kahden ystäväni kanssa shoppailemassa Rovaniemen keskustassa. Tuntuu niin ihanalta kun pitkän ajan jälkeen taas pääsee kaupungille pelkästään shoppailemaan. Olen jo pitkään ollut toipilaana kotona, koska ensiksi iski nuha, sitten paha nyrjähdys ja vähän aikaa sitten taas nuha. Lopulta sitä sitten päästään shoppailemaan ja kolmekymmentä euroa häipyy kuin tuhka tuuleen. Olo on niin puhdistunut ja levollinen. Shoppailu on niin ihanaa, vaikken tiedä miksi materiallisen asian saaminen tuntuu niin hyvältä. Shoppailu pitäisi laittaa terapian kanssa samaan lokeroon, sillä sen jälkeen tosiaan tuntuu hyvältä. (Tai muissa tapauksissa, kaduttaa)
~Shoppailun puolesta
Vanilla
~Shoppailun puolesta
Vanilla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
